30. päivä, kiitos Benita!

Voitin joulunalla kampaamokäynnin.

Hiushistoriani on suunnilleen se, että sitten kun tarpeeksi ahisti, niin sitten kampaajalle ja napspoikkivaan jostain päänahan likeltä.
Nyt niin pitkään elin taloudellisessa kurimuksessa, (ei, se ei ole päättynyt) että kun ahisti se hiuskasa, niin minkäs teit. Ei ollut varaa marssia kampaajaan.
Tämän seurauksena kasa hiusta kasvoi ponnaripituuteen.
Sen sai ylettämön hyvin kiinni, joka taas jumppailua helpotti, kun se ei tuolla niskassa köllinyt.
(Kerkesin jo näkemään mielessäni kuvan itsestäni metrin pitkässä ponnarissa...)

Kampaajalla sitten sain mallin.
Semmosen hiusmallin, muotoon leikatun ja muita ammattisanoja.
Hienon.
Mutta nyt se on kasvanut, ei olekkaan vielä ponnaripitunen, mutta kerkiää laahata niskaa, joten olen taas ihan valmis leikkaamaan sen lyhyeks.
Sitten mietin näitä nykyajan trendejä, sivukaljuja, ja samalla pohdin, että onko se vähän jonku menneen nuoruuden ettimistä, jos tälllanen plösö sellaset ajelee, kunnes se iski...
Muodin aallonharjalla on taas menty, niin että surffilauta on jäänyt lastenaltaaseen.
Mullahan oli sivukaljut!
Sen kampauksen nimi vaan sattu olemaan 90-luvun alussa lähiötukka.
Semmonen oli puolella kundeista jotka pelas futista, ja mulla :)
Muistan kuinka ladyshaverilla sitä päätäni ajelin, ja jouduin tämän takia luomileikkaukseen, kun se päässä oleva luomi ei ihan hirveesti arvostanut mun brillianttia ideaa.
Äiti ei hurmaantunut. Yllätys.
Nyt vaan jään odottelemaan, koska sähkönsininen tukka tulee muotiin, se mulla oli sen lähiötukan jälkeen.
(tarttui muuten dekadenzin väri vaaleaan pehkoo kohtuullisen jämäkästi, ja tais sen tukan takia jäädä jotku hautajaisetkin väliin...)

Päivä 29, kiitos Perttu!

Olen yrittänyt viime aikoina lukea kirjoja.
Huom; älykkäät ihmiset lukevat kirjoja.
Ei siitä oo oikeen mitään tullu.
Ei oo älynvalo loistanut.
Jatkuvasti lukiessa pyörii mielessä se niin jouluinen kuvaelma onnellisesta ihmisestä, joka on juuri saanut lahjaksi uuden pehmoisenihanantäydellisen yöpuvun, just sen kirjan mitä se on AINA halunnut ja rasian konvehtaja.
(Pandan juhlapöydän konvehti on paras, rasiassa on vain kaks paskaa, tai siis kuusi, kun kerroksia on kaksi, aladinissa on jo sitten huima määrä mun suuhun kelpaamattomia, ja mikä on lukuelämys, jos sä joudut kokoajan kiinnittämään huomios siihen, ettei satu käteen osumaan joku paska)
Takas joulukuvaelmaan...
Siinä sitten rauhaisan tunnelman vallitessa tämä onnellinen ihminen lukee kirjaa isojen tyynyjen tukiessa selkää lämpimässä makuuhuoneessa, samalla nauttien ihanien konvehtien mausta.

No sitähän mä nykyään mietin, kun luen.
Koko ajan.
Mietin suklaata, en murhaajaa.

Ennen karkkilakkoa olen lukenut kasapäin kirjoja ilman syötävää.
Nyt se ei oikein toimi.
Viime jouluna jopa kannoin sen sulaan pos sängystä, kun se häiritsi lukemista, eikä mua kiinnostanut syödä suklaata samalla kun luin...

Hei ei oo helppoo.

ps. Lakkokaverini, jolta tämän idean pöllin oli eilen syönyt tyyliin 6 nallekarkkia (Marilyn-syndrooma?) ja maailma oli kostanut vatsataudilla.
Pysyn siis ruodussa.

28. päivä, kiitos Tiia!

Sen, että viikonloppuna tuli alkoholisoiduttua hetkellisesti, sekä nautittua anopin tarjoama pitsa ravintolassa, ei pitäisi tarkoittaa, että melkein kuukauden työ meni melkein hukkaan.
Paino nousi.
Mä inhoa tätä, inhoan inhoan inhoan.
Tai mahdollisesti se on pelkkää lihasta mikä muhun tuli, mahdollisuus toki on kovin heikko...

Viime yönä nukuin kovin huonosti.
Unessa söin vahingossa suklaakonvehdin ja jonkun muun karkin.
Tajusin heti syötyäni nämä, että nyt tuli mogattua.
Sitten mietin, siis unessa, että jos en kerro kenellekkään, niin vahinkoa ei tapahtunut, että silleen salaa.
Mieleni unessa protestoi tätä ajatusta vastaan, koska se ois valehtelua.
Ei ihme, että nukuin huonosti, kun piti ittensä kanssa turhasta tapella.
Enhän mä ollut niitä oikeasti syönyt...

Paljon parempi oli se uni missä Elastinen laitto mulle korvikset, siis sellaset uudet reiät.
Ja voin kertoa kokemuksen syvällä, että näin ystävystyttyäni hänen kanssaan, on Elastinen hurjan mukava mies, toki hieman hän ihastui minuun, mutta jouduin torjumaan hänet... Sydäntä raapas.

Kiitos Mea päivästä 27

En sit tiiä mitä tapahtu sille disainerille, joka luuli et riisitauti on taas tullu muotiin...
Toki oli tossa toi tyhmienihmistenrokko-epidemian uhkakin...

26. päivä, kiitos Jarkko!

Semmosta tossa yönä mietin, että mulla on VÄLIAIKAINEN työtodistus mäkkäristä.
Sain sen ennen inttiin menoa, 1998.
En mennyt intin jälkeen sinne takaisin (kun kekkasin työnantajan jolla on paremman näkönen työasu ja enemmän miehiä töissä).
Olenko siis vielä listoilla, koska käsittääkseni en ole itseäni irtisanonut, eikä potkut ole minua tavoittanut...??
Tuleeko minusta vuoden työntekijä?
Onkohan paikan nimi vielä space mcDonalds...
Ja se teemanmukainen sisustus...

Loppuiko tähän työttömyys?
Ei, sieltä firmasta missä olin haastattelussa ei ole kuulunut.
Eipä kai tykänneet musta...
Ei kaikki voikkaan tykkää.
Kotonakin vain kaks.
Nekin on koiria.
Eikä nekään aina.

Saa taas itte itteesä rakastaa, mutta tää itserakkaus on vahvaa ja hyvällä pohjalla.

Päivä 25, kiitos Saara!

Olipa hyvä idea syöpötellä eilen...
Olipa hyvä idea nauttia skumppaa eilen...
Nyt silmät ja vatsa on n.kolme kilometriä kauempana kuin eilen...
Sika sika sika.

Ykköslapsi täyttää 11vuotta, mutta jostain syystä ei ahdista yhtään.
Mä oon varmaan hyväksynyt ikäni?
Keski-ikäisyyden...
Hyi saatana.
Mä menen omaan pieneen mikämikä-maahan.
Semmoseen missä KAIKILLA on dementia, ja kaikki kolistelee ympyrää ja kyselee mikämikä...
Eli vanhainkotiin...

(Toinen tähti oikealle, aamunkoittoon asti)

Nyt lohdutan itseäni ja teen HenrikokkipoikapakilastaAlenin mutti-soossia. Epäilen, että kyseessä on paljon melua tyhjästä, vähän niinkun kuppikakku (KUORRUTETTUJA MUFFINSSEJA!!!)

24. päivä, kiitos Minna!

Kun pitkään on ilman sokeria (kyllä,  24 päivää on KAUAN!) voi sen sokerin saanti saada ihan riehakkaaks...
Olin siis kummipojan ekoilla synttäreillä.
Olin oikein pitkään odottanut tätä mässypäivää.
Ei terveellistä ruokaa.
Ei rasvatonta ruokaa.
Ei ruokaympyrää, uutta eikä vanhaa.
(Pitsa on tosin ympyrä, pitsa on ruokaa... hmmm...)
Kyllä ruokaympyrää.
Kyllä kuppikakkuja (v*ttu MUFFINSEJA KUORRUTTEELLA)
Kyllä pastasalaattia.
Kyllä juustokakkua ja omppupiirakkaa ja mustikkapiirakkaa ja...

No arvatappa saattaa mitä tästä kaikesta seuras?
No ei tarvi päänsärkyä teeskennellä...

Suomeksi: EN SUOSITTELE!
Sokeri vain jatkuvaan käyttöön!!!

Ps. Lauantai... mieli haluaa hakea valkkaria viinikellarista... kroppa ei ole päättänyt mitä haluaa tehdä...
Pps. Kroppa taitaa tajuta, että puoli 8 pitää aamulla olla jo korispaikalla kattelemassa kun ykkösen joukkue pelaa omaa jengiä vastaan... voisko valkku vaan aamulla heittää nopalla voittajan, niin saus nukkuu...

Pian päivä, päivä 23!

Huhhuh.
Parisuhde.
Ottaisin mieluummin pari suhdetta, oikeesti.
Korjaan,
Ottaisin mieluummin yhden nopean suhteen, semmosen mikä ei kestäis tuntia pidempään.
Ei missään nimessä kymmentä vuotta.

Mä en jaksais tätä toisen elämän pilaamista.
Ei jaksais AINA tuottaa toiselle pettymystä.
Nyt kun ilmoitin että dieetti loppui kolmeen viikkoon, jatkan elämäni muutosta muutoin...
Mulla ei ole SELKÄRANKAA!

Olen siis selkärangaton olio.

Kaivan kuopan.
Laitan sinne rosvopaistin.
Jään odottamaan.
Samalla kiroan.

ps. salilla oli ovessa lappu
HUOM! Suihkutiloissa remonttimiehiä!

(KUIN SIISTII!!!!)

pps. tilannetta ei paranna viestilaatikossa viesti:

heippa kaunokainen!

pitkästä aikaa päätin ottaa yhteyttä! oon sitä monta kertaa kelannu mut sit vaan en oo, älä kysy miks! mite ois jos nähtäs täs iha ny lähi päivinä, vaikka heti, ois kiva jutella ja sillee..

ehkä tällä oli jotain tekemistä sen uutisen kanssa, että pullukat on sikapaljon parempia ku laihat...

Päivä 22, kiitos Anna!

Kiitos Itella.
Työnsaanti ei ollut maailman helpointa ennen 1200 uutta kollegaakaan.

Onnea meille kaikille!
Kippis!

21. päivä, kiitos Mari!

Ei paha, 100 jäljellä tän jälkeen.
Tänään just luin ykkösen turnausohjelmaa viikonlopulle, ja sillä on otteluita Veromiehessä.
Siinä on vieressä Halvan tehtaanmyymälä mistä sais kolariautoja.
Niitä isoja mustia vanhoja autoja, mutta tuotannossa kolhiintuneita.
Niitä saa halvemmalla.
Ja ne on niiiin hyviä.
Mulla on ikävä niitä.
Niiden syöminenkin on oma juttunsa.
Jos ahmaisee kokonaisena, on lirissä.
Ne täyttää koko suun, joten siinä ei jää enään "tilaa puremiselle" joten hetken vaan oot ja tiedostat tehnees virheen.
Ne pitää syödä osissa, mulla riittää kaks osaa.
Makukysymys.
Ensin nokka suuhun ja hampaat kiinni.
Sitten vedät niin perkeleesti sieltä takahudlasta.
Hetken se venyy, mutta sitten se napsahtaa irti.
Oih.
MÄ HALUUN!

Tänään on kolme viikkoa lakkoa ja diettiä täynnä.
Paino ei oo viikkoon liikahtanut, paitsi tänään ylöspäin (kyllä, hyppään puntarissa joka päivä).
Arvatkaa paljnko v*tuttaa?
Lounaalla 25g raejuustoa my ass-lista saa nyt lentää katuojaan ja takkaan ja roskiin ja helvettiin ja...
Ei paljoo innosta enään.
Nyt jumalauta se paino alas, että pysyy motivaatio!
Puuro alkoi eilen aamulla oksettaa niin paljon, että koirat sai sen.
En vaan pystynyt.
Söin ruisleivän ja hymyilin.

Tänään alkaa Jutta ja puolen vuoden superdieetit, ja siellä on kasa ihmisiä jotka on pul vuotta vetänyt tota 25g raejuustoo lounaalla juttua, ja ne on kai kaikki onnistuneet.
Vituttaa tämmönen oma luusaaminen.
Mahtuuko muka vanhat farkut jalkaan? kysynpä vaan...

Päivä 20, kiitos Anu!

Huhhei mikä onnenpotku.

Lokakuussa oli ihanat määrakastanitteeni-messut, ja siellä TIETENKIN tartuin messutarjoukseen.
Messutarjoukset on NIIN edullisia, ei niitä voi ohittaa.

Tilasin jonkun lehden, ehkä se oli Elle? puoleksi vuodeksi vain 20€ tjtn ja kaupan päälle mineraalimeikit!
YES!
MINERAALIMEIKIT!
Mä oon niin in!
Kaikki käyttää niitä.
Ne on niin kun sun toinen iho.
Nyt minäkin olen kuin muut.
Ajanhermolla.

Seuraavana päivänä sitten tavaraa sutimaan naamariin.
Huiskulla oikein.
Ei mitään tönkkösieniä missä asuu tappajabakteeri jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.
Meikkisienet pitää pitää AINA leikata käytön jälkeen.
(koskaan oo leikannu, terveenä oon pysyny)

Kaikki muistaa sen Cranberriesin musiikkivideon Zombie?
(aaA aaA aaA aaA aaA, it's in your head.... kaunista karaokemeininkiä)
Siinä oli se pronssijumala.
No tällä laadukkaalla mineraalimeikillä sai aikaiseksi hyvin samanoloisen pinnan.
Kuin toisen ihon.
Sellaisen hopeisen.
En tiiä heijastaako pimeessä.

Mutta onnenpäivä.
Ne lähetti mulle uuden setin.
Oon kai niin uskollinen tilaaja.

Eli jos joku on tekemässä esim. Avaruus teemaista musiikkivideota, voin lahjoittaa tämän setin ilman minkäänlaista vaivaantunutta hiljaisuutta.

19. päivä, kiitos Kai!?!?!

Tänään oli sellanen hetki, että jos ei olus lapsia tai muita velvollisuuksia, olisin ajanut täysiä kuppilaan ja juonut hirveen humalan.
Oli meinaan elämäni kallein työhaastattelu. 84 € (eikä se ees menny niin hyvin).
Eniten just nyt vituttaa et maksoin sen 4 € pysäköinnistä, kun auto oli metrin jonku taivaassa roikkuvan kyltin väärällä puolella.

Päivä 18, kiitos Marjo!

Eilen illalla en suostunut menemään nukkumaan, koska oli lauantai.
Henkisesti en ole vielä valmis luovuttamaan lauantai-iltaani nukkumiseen.
Alan pikkuhiljaa hyväksyä sen, että arki-illoissa on rytmi.
Menen kymmeneltä nukkumaan.
Saan tarpeeksi unta.
Syön terveellisesti. (ok, olen päässyt jo siihen vaiheeseen missä tietoisesti koitan huijata kehoani tekemällä dieettiruoasta jotenkin etäisesti epäterveellisen oloista)
Urheilen (no joo, ainakin ajattelen urheilua)
MuttaVIIKONLOPPU!

EI EI EI EI EI!!!!

Mun mielestä viikonloppusin pitää olla vähän ees hurja.
Hieman holtiton.
Tehdä jotain viikonloppuun sopivaa.

Kuppi teetä ja UMK ei vielä ole mielestäni ihan hirveän mahee juttu.
Ei oo sikakovajuttu.
Pari kaveria, kisastudio ja pullo skumppaa ois mahee ja räihee juttu.

...joten viivytin eilistä iltaa.
Join vettä ja pepsimaxia, vähän ristiin.
Muistelin kaiholla kaikkia niitä juttuja mitä oisin syönyt ja juonut ilman lakkoja ja dieettejä.
Katsoin boxilta muutamia leffoja pois, ja totesin, että oon nauhottanut NIIIN turhia leffoja, että katsoin siinä samassa kaksi leffaa pikakelauksella. En tainnut jäädä suuristakaan asioista paitsi.
Sainpahan tilaa uusille turhille.

Sen jälkeen totesin, että alkaa olla puoliyö ja vielä hetken viikkasin pyykkiä.

Keski-ikä.
Taidan olla valmis.

Temmyn päivä, päivä 17

Mun piti mennä aamulla urheilemaan klo 10.
Heräsin kellooni klo 8.
Muistelin eilisiltaista yhden sieraimen tukkivaa flunssaa.
Tajusin että lapset tosiaan on siellä hoidossa.
Peruin jumpan.
Menin takaisin nukkumaan.
Heräsin klo 11.

No wonder I'm a BIT fat.

ps. Nyt tiedän mikä on saanut Tähkän naaman vinoon.
Se perkele on syöny liikaa puolukoita.
Ittelläski vääntyis.

Päivä 16, kiitos Mari!

Niin koitti aika, että äiti soitti ja halusi lapset hoitoon.
Perjantaina.
Perjantai ja pariskunnan laatuaikaa.
Koska viimeksi?
ööö...ööö...

Mitä yleensä tehdän kun saadaan vähän tätä "laatuaikaa"?
Soitetaan kitaralla bluesia ja poltetaan suitsukkeita ja ymmärretään maailmaa.
Juostaan alasti pitkin metsäteitä ja ollaan ihan käpy selän alla, mutta ei huomata sitä.
No ei meillä tod.
Jos tällaisia ihmeitä aikoinaan sattui, niin mehän suuntasimme isolle kirkolle syömään, sitten ehkä vähän juomaan, nauttimaan.
Nyt on kaks dieetillä -> pizza on poissuljettu, sekä alkoholi.
Kumpikaan ei oikein soita kitaraa, tai osaan mä soittaa J.Karjalaisen Hippa-kappaleen, mutta siitä ei kyllä romanttista kokemusta saa vääntämälläkään.
Mennään siis leffaan.
Tämän päivän haaste on siis: ole perjantaina elokuvissa äläkä syö karkkia, äläkä syö popcornia, äläkä syö pitsaa, äläkä mene oluelle, äläkä hengitä, äläkä nukahda, äläkä jotain.
Ja mä niin rakastan irttareita, tai niitä tiettyjä. Vakkareita.

ps. meille muutti rikkinäisen PS2 tilalle PS3 ja autopeli.
Musta tuntuu, että mun tuleva sijoituskohde ei ole olkkarissa.
Mulle ei ole täällä sijaa.

15 päivä taas saapuu... kiitos Annan! (Kyllä, tietääkseni suomessa on muunkin nimisiä naisia)

Laihat aina purnaa, että on heilläkin ulkonäköön ja oloon liittyviä ongelmia.
No niin varmaan on, tulee talvella kylmä kun ei oo rasvakerrosta, mutta teilleppä mahtuu toppavaatteet. Nih.

On asioita mitä vain röllömahat voi ymmärtää.
On asioita mitkä järkyttää kun on vuosia jumpannut peilittömissä tiloissa.
Alushousut.
Ne jotka on niin kaameen hirveen hyvän näköset vielä pukkarissa.
Kiva litsakka massu niissä.
Eipä oo kahen jumppakappaleen jälkeen.
Ne rullautuu puoleen siitä mitä ne oli lähdössä, mutta ei siinä tilanteessa kuitenkaan vahvinkaan ihminen vedä jumppatrikoita nilkkaan ja suorista kalsareitaan.
Siinä kärsii keho ja mieli.
Tarpeen monen hypyn jälkeen pelkää että kalsari leikkaa sen mahan irti. Kohtuullinen haava tulis.
Se sattuu.

Nyt on lähellä ne tukisukkahousut, muotoilevat alusasut, litistävät kalsarit mitkä siirtää läskit rintoihin ja rasvaimu.

Jumppa, 'cause I'm worth it.

Day 14, Panun päivä

Panu kestää isältä pojalle.
Jotkut asiat pysyy.
Jotkut ei.
Kun laihtuu, niin paska ylläri tuli.
Olin juuri saanut bosat.
Törkeet hinkit.
Isot.
Semmoset mitkä huomattiin.
Mua ei haitannu et ne vähän tursus liivistä. Kuin siistii!
No ei tursu enää.
Ei kerää katseita.
Jos maailma ois hyvä ja ottas seuraavat kilot peffasta?
PLIIIIIIS!!!!

13. päivä on omistettu Siljalle

Kohta kaksi viikkoa takana diettiä ja lakkoa.
Mitä olen oppinut?
Sen, että himoitsen asioita.
Himoitsen karkkia.
Himoitsen herkkuja.
Himoitsen roskaruokaa.
Himoitsen alkoholia.
Mitä muuta niitä oli?
Todennäköisesti himoitsen niitäkin.

Pitää kai olla kaikkien noiden lakossa niin kauan kunnes himot katoaa... Damn.

Tänään pakkasen kunniaksi pidin kotipäivän ja katoin leffoja.
Siinä vettä juodessa tuli TARVE saada merkkareita. Uijui.
Sain jo suutuntumankin niistä, ja muistin kuinka niitä sai manun kiskalta, markalla viis, niitä isoja oikeita.

Satanen ja tykki piti AINA säästää vikaks.

Ja mietin miksi niissä uusissa pienissä merkkareissa mustissa on lovi ettei kukaan tukehdu, mutta ei niissä ärsyttävissä keltasissa mitkä on meinannut saada mut hengiltä juniorina useamman kerran?

(Ne hetket omassa huoneessa, kun pyörit lattialla ja koitat hakata itseäs kurkkuun ja mietit miten oksennus saadaan käyntiin)
Ja miksi edes ostin niitä keltasia ja punaisia?
No sen takia, ettei niille tulis paha mieli kun ostin niitä mustiakin.
Haloo! Irtokarkkeja!
Missä oli terapeutti kun sitä tarvittiin?

päivä 12, kiitos Tiina!

Alkaa kuulostaa jo bigbrotherilta noi otsikot,  mutta enpä ainakaan minä keksi ihan hirveästi variaatioita tohon päättämääni malliin. Informaatiokyltti tuo otsikko.
Joka päivä stä kirjoittaessa tulee olo: vasta... huoh

Se mikä on osittain positiivista vaikka massaa on ollut ja tullut,  että osittain tää minäkuva ja itseluottamus on ollu kohillaan.
Äsken piti lähteä saattamaan ykköstä bussille,  kun pakkastakin on.
Ensimmäistä kertaa tänä "talvena" kaivoin toppahousut kaapista,  ja mikä YLLÄTYSHYPPY! yllätys se olikaan kun NE EI MAHTUNEET!  olin ehkä valtakunnan ainoa,  jolle se tuli yllätyksenä.
Painoa on tullut,  housut ei mahdu jalkaan,  mut en kai mä lihonnu oo?

Tää on sama juttu kun 35-vuotispäivieni hujakoilla lähdin isolle kurkolle, satamakaupunkiin baariin, ja otin paperit mukaan, koska joku vois luulla että... öö... no ei niitä kysytty missään,  tietenkään.

Yhdestoista päiväni on omistettu Niinalle!

I'm not a girl, not yet a woman...

Meinaas sen olen dieeteistä oppinut, että siinä missä nainen laihtuu kilon, mieheltä putoaa kaks.
Eli naiselta puol kiloa, mieheltä kilo.
Käsititte kaavan? Yep.

No nyt tilanne on silleesti, että minulla ja miehelläni on molemmilla tippunut YHTÄ PALJON!
Samassa ajassa, samalla idealla.
Olenko minä mies? Onko hän hyvä vaimo? Onko meistä kumpikaan olemassa?
Tunnelmani ovat positiiviset ja hyvin hämmentyneet.

Tänään laitoin tunteen kunniaksi kireimmät farkkuni (ok, ne ainoot mitkä tällä hetkellä mahtuu ilman ihan hirveetä läskiin pureutumista vyötäröltä) jalkaan ja lähdettiin vähän poikain kaa kylille.
Voi kyllä oli ylpiä olo.
Kukaan ei kyllä sanonut mitään tai edes osoittanut huomaavansa tätä ÄÄRIMMÄISTÄ muutosta meikäläisessä.
Ei se mitään, mä huomasin.

Ps. meillä on kohta käsillä aviokriisi. kerroin muutama päivä sitten miehelle, että olen aloittanut blogin, haluaako hän lukea sen?
En.
Aha.
Mä meen nukkuu.
Aha-aaha! (ok, rupesin siis tanssimaan tohon loppuun enkä oo varma tajusko se, että hieman loukkaannuin. Kuitenkaan en aio puhua hänelle kokonaisilla lauseilla ennenkuin hän osoittee hieman kiinnostusta.)

Kymmenes päivä, kiitos Anna :)

Äsken se tuli.
Hedari

Ehkä sen takia, että olin ystävällä syömässä, ja siellä tarjottiin tiikerikakkua suklaakuorrutuksella...
En ottanut, vaikka mieli sanoi, että tuskin se haittaakaan, jätit kuitenkin 700 kaloria salille...
Sanoin mielelle että fakjuu, enkä ottanut.

Urheilemassa kaveri ihmetteli miten saan noin paljon kaloreita kulumaan tunnissa.
Tässä salaisuus: pitää koko ajan yllä semmosta vähän paskaa kuntoa, ni kyllä niitä kaloreita palaa. Sit jos on tosi hyvä kunto, ni se voi olla hankalampaa päästä tollasiin lukemiin. En tiiä ku ei oo tullu tässä tilaisuutta testata :)

Mutta alotuksesta oli aamusella kadonnu 4kg ja siitäpä sain jonkun itsetuntopuuskan ja menin salille PINKEISSÄ (luit oikein, vähän kireissä pinkin värisissä) pöksyissä. Paita meinasi olla turkoosi, mutta tajusin itsekkin näyttäväni aivan pelleltä, joten ympäristöystävällisesti valitsin mustan yläosan.

Päivä 9, kiitos Anna!

Mä ryssin.
Kivittäkää mut.
Hakatkaa kepeillä.
Polttakaa hornan tulessa.
Myönnän häpeän.
Myönnän kompastukseni.
Myönnän erheen.

Otin karkin.
Juuri sen karkin mitä EI OLE OLEMASSA!
sen MITÄ EI LASKETA!

Oltiin kuuntelemassa Baronalla Jutta thesuperdieettifitfarmtositvformaatti Gusta... (no te tiiätte sen blondin) hyvinvointiluentoa  ja...
Vieressä eräs tosi diettaaja oli sitä mieltä, että just nyt on ruoka-aika kun luento alkoi, ja sieltä tuli kassista pari laatikkoa kanasalaattia.(Oikeesti???? ei voinut hän odottaa puoltatuntia ja syödä niitä mämmejä tauolla, mut hei, ruokakello soi ja sillonen kilpinen syö)
Samalla toiselta puolelta ystävän kädessä auki mynthonlaatikko, sokeriton, mustaherukka, ja mun sormi askissa ja pastilli suussa. Kerkesin hetken sitä imeskellä kun tajusin!
Voi vitti.
Siinä sitten lohduteltiin että se on kurkkupastilli, mutta ei auta. Mä söin sen.
Seuravassa hetkessä olinkin jollain raakaruoka standilla, ja kädessä oli jo raakasuklaan pala, vihdoin pääsen maistamaan. Siinä kohtaa hoksasin, että en todellakaan pääse maistamaan mitään ihme raakasuklaita.
Kai niitä on syksylläikin vielä olemassa, tai muuten jää multa 1200 aktiivisen ainesosan ihme kokematta.

Olihan tuolla tarjolla rasvaprosentin mittaustakin, mutta jätin väliin koska
a) tiedän että se on korkea, menen sitten kun voin olla täysin hämmentyny "ai vitsi, se onkin noin matala, en ois uskonu vaikka tissi on kasvanut sisäänpäin vuoden verran"
b) sitä mittaamassa oli väkeä MUN salilta. En todellakaan halua, että he tietävät paljonko mä painan. Ei kuulu heille. Edes mun mies tai kukaan muukaan ei sitä tiedä. Mäkin haluan sen unohtaa.
c) siin oli jono.

No eipä muuta.
En oo viel ihan varma kumpi oli isompi. Bulle vai Jutan daisarit.

Kaappijuoppo

Hei apua!
Ei mulla pitänyt olla mitään ongelmaa karkin kanssa...
No mikäs tämä on?
Siellä se lepää kassilaatikossa.
Ostin joulukuun alussa, että sitten joku ilta voidaan juoda viintä ja syödä tätä kun lapset on mennyt nukkumaan...
Avaamaton on ja avaamattomana pysyy...

8, ikuisuus, kiitos Mika!

Nyt alkaa homma luistaa.
Ei enään vituta koko aikaa.

Uuden työnkin keksin.
Mä meen sirkukseen parrakkaaks naiseks.

Tiettekö ku anorektikoilla (näin oon kuullu) kasvaa ihon päälle semmonen nukkapeite.
Mun kroppa luulee että oon anorektikko, koska mun sisin ei oo nähny ulkokuortaan peilistä.
Mulle kasvaa tällä hetkellä hempeät ja oikein nukkaiset pulisongit.
Tämä vaalea peite korostuu liikuntasuorituksen jälkeen, kun koko naama on pari tuntia punanen.
Siinä se vaalea karva kivasti on framilla.
Ei haittaa. Teen tästä bisneksen.

Jokaisen menestyneen naisen apuna on gillette mach 3.

7 päivää, kääk! Kiitos Johanna!

Tämä päivä on omistettu yllyttäjälleni, jonka fb-seinältä tämän kopioin. Ensi vuoden alussa piilotan hänen statuksensa :)

Mutta...
I made it!
(Ilkka Villi...)
Leffakäynti takana ilman karkkia tai popcornia!
(Ilkka Villi...)
Kiireiset juoksut prisman karkkihyl... karkkialueen läpi etsimään protskupatukkaa (mä urheilen hei, prodee prodee) koska rahka on outoa leffaruokaa, ja välipala-aika oli just leffan keskellä.
Kaveri ois niin mielellään ottanut musta kuvan siinä kilometrin mittasen taivaan edessä... voi kuola.
(Ilkka Villi...)

Nyt on muuten joku maailman murphy lukenu tätä blogia, koska mulle tuli puhelu työhaastatteluun!!!
En voi vieläkään käsittää, että näillä työmarkkinoilla tällanen super vartija-, maalaus- ja musiikkileikkikoulun saanut ihminen pääsee juttelemaan itsestään! Siellä salettiin on sitä karkkia :)

MAAILMA HOHOIIII!
Mun uus suurin pelko on, että heräisin huomenna tosi yyberhyvännäkösenä ja mukavana ja kädet toffeessa.

Jotain on tapahtunut...

Nähtävästi kadotetut kilot on lähtenyt otsasta ja kulmakarvojen alta, sillä silmät näkyy taas. Pieni juhla, mutta juhla kuitenkin :)

Ja jos koskaan nelosella oisin löytänyt äitini ottamasta itsestään tällasia kuvia, olisin muuttanut avaruuteen...

Ystävältä ystävälle

Harmittaako kun pyöräillessä, spinnaamassa, xyklingissä (siis kanapojassa) ja sisäpyöräilyssä vatsamakkarat osuu mahtaviin reisiisi?
Painonpudottaminen on hyvä tapa päästä tästä eroon, mutta huomattavasti nopeampaa on nostaa ohjaustankoa. Heti on jotenki hoikempi olo.

Kuudes päivä, Wooop! Kiitos Tinka!

Kuusi palaa, sex kommer tillbaka.

Kuudes päivä tarkoittaa vain sitä, että huomenna on seitsemäs, ja se ois viikko.
Melko kuningasta.
Tai no ei se kyl oo.
Kaks kuukautta on kuningasta, puol vuotta, ihan tajutonta.
Viikko ja sen juhliminen on ehkä nynnyintä mitä superherot tietää, mut hei, mä en oo superhero :) (oonpas, salaa)

Tänään on ollut helpoin päivä tähän mennessä mun kropalle, mutta kyllä jo kävi mielessä, että ehkä parasta tässä karkkilakossa mun kropalle on tää dieetti :) Jos oisin pelkässä karkkilakossa, niin aika nopeesti sieltä kaupasta sitten saattas lähteä joku vielä karumpi juttu mukaan, keksejä, kakku (?) sipsejä... eli oikeestaan mun dieetti tukee mun karkkilakkoa eikä suinkaan toisinpäin :)

Mietin myös, että mitä jos nyt pääsisin esim. työhaastatteluun ja siellä olisi keksejä ja herkkuja pöydällä, ja  tehtäisiin selväksi, että niitä olisi siinä tarkotus nauttia ja vapauttaa tunnelmaa...  (hmm... tunnelman vapautuskarkit?)  mitähän tekisin? murtuisin paineen alla vai leikkisin kovaa jätkää ja ilmoittaisin et pitäkää duuninne siat. noh, se tuskin on tässä kohtaa suurikaan ongelma.
Mutta sitten kun on eka 10kg pois (joo niit on eka ja toka) niin sitten mielellään menisin haastatteluun ja voin uskoa, että minusta jäisi ilmaan leijumaan sellanen ylimielinen ja kopea ja itseriittoisen ihmisen haju :)
(oikein taivaiden rinsessana selkä suorana kulkisin) 
...mistä tulikin mieleeni eräs mielenkiintoinen repliikki erään nuoren herran suusta. Elimme vuotta muutama sitten, tein maalarinhommia ja oli erotusta ja muuta. Olin sopiva (eli samanpituinen kuin nyt) ja hoikka (eli normaalipainoisen painoindeksin ylärajalla) oikeen tissit pystyssä hartiat takana ylväänä kävelin laivalla, kun tuntematon mies sanoi:
Oot kyllä niin komea nainen, että tuutko meille ladonoveksi?
siihen romahti mun kuvitelmat jotenkin muka söpöstä aseklluksesta ja vienosta katseesta.
Meist kaikista ei vaan oo siihen :)

t. hän, jonka kautta eräs nuorimies aikaana oppi ymmärtämään, että ulkonäkö ei ole pääasia
(joo kele, kukkii se perunakin)

ps. en mennyt ladonoveksi

Viides päivä, kiitos Annelen :)

 
Annele lähetti aamulla kannustavia, innostavia, iloisia ajatuksia tähän päivään

 Kyllä niitä tarvittiinkin niitä iloisia ajatuksia, oli sen verran pätkissä tuo uni...
Kello 10 kurvas kaverin auto pihaan, ja lähdimme kapuamaan niitä rappusia. 
Viimeksi kun perheen kanssa siellä kävimme (lauantaina) minullahan oli niinkuin järkevällä ihmisellä lumettomassa +6 asteisessa talvessa toppatakki.
Tällä kertaa olin vahingosta ja puolikkaasta häpeäkuolemasta viisaampana laittanut jalkaani kiiltotrikoot. Kaunista. 
Siinä mielellään kapuaa eteenpäin ja ylöspäin,ettei turhaan jää porukka häikästymään siitä käsittämättömästä säihkeestä...
2 kierrosta mentiin, ja jos en tietäis, väittäisin itseäni astmaatikoksi, surullista puuskutusta ja mietin jotain synnytyshengitystaktiikoitakin, kun happi oli selkeesti ylhäällä ohuempaa :D

Lounaalle vein lapset kakkosen kummitädille (kuinka laiskaa) ja siellä löysin itseni paistamasa pinaattilettuja, että perhe saa syödä.
Niin lisään pinaattiletut listaan; sitten kun saan syödä vaikka mätäneviä sukkia. 
Pysyin kovana ja nautin raikkaasta hanavedestä.
Sain kuitenkin kaipaamani kiitoksen. Talouden vanhempi tytär 7v oli maininnut, että hän haluaisi minut äidikseen. Niin mahtava asia! Edes omat lapset eivät ole ikinä noin sanoneet :D Tätä sietää juhlia, joten otin toisen lasin vettä. 

Himoja ja haluja on tänään kyllä ollut suuntaan jos toiseen, mutta aamulla mitatut ja kadotetut 4cm vyötäröstä puolessa viikossa kuitenkin antoi puhtia pysyä valitulla tiellä.

JA KIITOS! Mulla on TUKILAKKOLAISIA!
Tuntuu ihmeelliseltä ja hyvältä!
Kiitos! Tsemppiä teille! Te ootte kovia!

 

Kun nuorena nukkuu, se on kun laittaisi rahaa pankkiin.

Aikanaan sukulaismies kertoi minulle tuon otsikon viisauden, ja saatan allekirjoittaa sen.
Nyt tilanne on se, että joko olen jo nuoruuteni hylännyt, tai tarpeeks rikas, mutta uni on nyt kateissa.

Mutta jotain hyvää yökukkumisesta, siinä tulee ajateltua sellaisia asioita, mitä päivisin ei vain kerkeä.

Viimeyönä kun sitä unta odottelin, alkoi jo kaikki yövaatteetkin ahdistaa, joten päädyin riistämään ne päältäni.
Alaston nukkuminen on ollut enempi mun juttu hoikkana, ja sekin yleensä menee siihen, että hieron vatsaani ja ajattelen, että onpa ihanaa kun se on niin litteä.
Tilanne ei juuri nyt ole edelläkuvatun kaltainen.
Mietinkin siinä vatsaani vaivatessa, että tässä tää nyt on, pitääkö nauttia siitä niin kauan kun se vielä on?
EI!
Tuleeko minun sitä ikävä kun sitä ei enään ole?
EI TODELLAKAAN!
Mutta nyt on ainutkertainen tsäänssi jollekkin rikkaalle (vähästä en lähe) palkata mut ihmistyynyks päänsä alle. On meinaan pehmonen ja lämmin, ja spesialiteettinä sitä voi pullistaa ja taas tiivistää, eli tästä sain nyt joku ihminen lapsuuden tunteen päällee, kun pääsis pää pomppulinnaan.
Yhtään en tiedä mitä tämmöinen pään pomppulinnassa olo tekisi kyseisin kokemusetsijän niskalle, koska en ole nasassa, F1:sissä tai muussakaan niska-asiapaikassa töissä.

Mutta tuli vaan mieleen.

Se mitä myös mietin, että kannattiko sittenkään eilisissä kiepeissä kirjoittaa työhakemusta ja LÄHETTÄÄ sitä?

4. päivä, kiitos Tuikun!

Aamulla herätys oli klo7, että pääsisin aamupuurolle.
Mikä kylmähiki olikaan päällä.
Joko nää on vaihdevuodet tai sitten joku moska poistuu musta, tai sitten oon juossu koko yön tietämättäni.
Veikkaan vaihtoehtoa kaksi, ihan mutu-tuntumalla.

Päivällä käväsin koirareeneissä, ja siellä oli kahvit ja PULLAT tarjolla.
Sehän tässä on kamalinta, kun joku on nähnyt vaivaa tarjotakseen jotain, ja töykeänä et ota.
No mä mitään töykeänä ollu. Polvillani rukoilin anteeksiantoa leipurilta. Että ei oo henkilökohtasta.

Kovin oli helppo olla ilman herkkua, vaikka suussani maistoin kääretortun maun ja suutuntumankin tunsin...

Kotiin ajoin tietenkin nälkäisenä ja löysin kirjahyllystä AVATUN after eight rasian. LEMPPAREITA!
Tuolta ne nyttenkin minun nimeäni kutsuu, ja ilmoitin jo miehelle, että voi kuitenkin olla parasta, että mä etsin tän lakon ja dieetin ajaks jonku yksiön missä on yks patja eikä ikkunoita. Säästyy kaikki.
Vähänkin toi verensokeri laskee, niin kaikki tietää hengittäneensä väärin mun läheisyydessä.

Ja tämäkö muka oli helppo päivä?
My ass.

Pari tuntia niin saa mennä hyvällä omalla tunnolla nukkumaan. Siihen asti juon pepsimaxia ja koitanpeilaa muka pienentyvää peppua peilistä. Kaivan ehkä muutamat pikkufarkut kaapista ja rupeen tiedostamaan.

Karmaiseva löytö

Kirjahyllystä löyty tällanen...
Onko sopivaa syöttää nämä lapsille ennen ruokaa... sydän itkee verta jos joudun nämä roskikselle luovuttamaan...
MÄ EN KESTÄ! HORKKA PALAS!

(ai niin, nekin on karkkilakossa)

 

Päivä 3, Kiitos Hanna!

3. päivä takana (about) ja jos tästä hommasta ei tuu avioero, ni sit on vahva liitto.

Energiat ihan lopussa, ne vähät energiat mitä söin (vielä ois iltapala jäljellä) ei paljoo hymyilyttäny, kun kolmasosa siitä jo jäi spinningtunnille.
Keho halajaa sokrua, sokrua, sokrua, rasvaa, mässyä. MÄ HALUUN!
Mies päätti vaihtaa lakanat.(Miks tänään, miks? EN MÄ JAKSA!)
Mies laittoi saunan päälle joten sinnehän oli mentävä (MÄ PYÖRRYN, HUIPPAA, MIKSIIII????)
Mies teki lapsille lasagnea (MÄ HALUUN JUUSTOKUORRUTUSTA!!!!!!)
Ulkona sataa vettä (8 koiran tassua ja kaks mahaa ja toinen ei ees viitti muuta ku rehata lenkihköllä, veis ite ittensä KELE)
Olkkarissa tulee Uuno Turhapuro (Nyt ei huumori riitä)
Kaali aiheuttaa ilmastonmuutoksia (Olen sanaton)
Päätä särkee (tai sit se on vaan tää vitutus)

Aamusta vaakalukema oli 2kiloa pienemmällä kuin 1. aamuna, joten se motivoi, sekä ne ehkä 15 paria farkkuja siellä ylähyllyllä, joihin olisi kiva mennä taas sisään, joten jaksaa jaksaa!

Kaupasta selvisin ilman karkkia tässä olotilassa siten, että en ottanut lompakko mukaan.
Hankala maksaa mitään.

Jaxuhaleja kaikille vaan! Nyt oon loppu.

2. päivä, kiitos Mintun!

Toista päivää viedään, se perinteinen sohvailta... ja tänään vieläpä jatkuu voice of... no onneksi kaikilla on hyvä tahto ja maassa rauha, ei kukaan sitä karkkia kanna nenän eteen. Hyvä näin.

Mietin tänään tätä "urakkaa", ja velpoimmillaanhan se on näin: olen 121 päivää syömättä karkkia.
Ei kuulosta kovin hankalalta? Ei vaadi yliopistotutkintoa että homma avautuu. No ei.
Mikä siinä sitten on hankalaa?
Mietin itseäni, että mitkä muka on ne haastavimmat kohdat. Olenhan ollut pian 2v polttamattakin.
Röökin ja karkin ero lienee siinä, että tupakoin koko ajan ja joka tilanteessa. Karkkia en syö koko aikaa enkä joka tilanteessa.
Joskus saatan syödä suunnitellut karkit, eli joku lauantai tms.
Enemmän syön niitä suunnittelemattomia karkkeja, karkkeja joita ei tietenkään "lasketa".
Perinteisin on kaupasta nälissään väsyneenä patukka, että jaksaa kokkaa perheelle, melko hyvänä kakkosena tulee juhlat tms. missä on karkkia esillä.
Näistä tällä tietoisuudella on "helppo" pysyä erossa, koska ne tiedostan.
Tajusin kuitenkin tänään, että se kompastuskivi on ESITTELYKARKIT.
-Tuleppas kattomaan tätä uutta Valmettia, on karkkiakin (joo tosi hieno traktori, voinko ottaa toisen karkin?)
-Nyt meiän pankissa on kuule toi euroopanohjauskorko tosi alhanen. (No mihinkäs sitä eurooppaa ohjataan? ai täälläkin on mariannea, koska ne tajuu laittaa näihin vaik turkkareita)

Hyvä että hoksasin, koska muuten oisin voinut oikeasti vahingossa lipsahtaa. Nyt tiedostan ansan enkä aio mennä messuille, pankkiin, mihinkään seuraavaan 120 päivään.

Olen tässä samalla myös muutaman viikon ruokavaliolla (että saavuttaisin asemani muotovaliona), joten sokerinhimo korostuu. Tulin tuossa jumpalta kotiin ja pöydällä oli popcorni. Yksi valkoinen hassunmuotoinen varmasti sopivasti suolainen ja öljyinen asia. En pystynyt koskemaan siihen, vaan huusin tukiKARKKIlakkolaiset ottamaan sen pois. Pojat on siis päättänyt olla karkki, EI herkkulakossa :)

Päivä 1, Kiitos Krista!

Jonkunhan se ensimmäinen kivi piti heittää, joten tämä eka päivä meni Kristalle.
Kiitos siitä!

Ensimmäinen päivä missään tällaisessa ei kai ole koskaan se pahin, kun motivaatio on korkea ja otsa korkea.
Ensimmäinen päivä menee vaikka päällään seisten, näin ne sanoo.
En joutunut seisomaan päälläni, siirsin vain pöydälle jääneen lakupussin roskiin, koska lapsetkin ilmoittivat olevansa karkkilakossa, ehkäpä rahan toivossa. Ahneuskin on sukuvika.

Toki aloitin tänään jo korvaavien tuotteiden ajattelun ja hamstraamisen.
(purkkatarjous kaupassa)
Kävin siis ruokakaupassa enkä edes himoitellut karkkihyllyä.

Fyysisiä oireita tänään on ollut kylmä hiki ja palelu.
Joko mun keho reagoi äärinopeasti tietoon että kaupasta ei saa enään tuplaa, tai sitten mun keho reagoi äärinopeasti aamulla aloitettuun aloe vera kuuriin, tai sitten tässä vedellää vikoja höyryjä uudesta vuodesta.
Itse veikkaan viimosta.

Laihtumista ei ole vielä tapahtunut. Kuin ärsyttävää. :)

-Anna

ps. pitääkö tämmösen bloggaajan perustaa joku ääliö AIM tai ID tai ihan sama pystyäkseen vastaamaan kommentteihin?

Haaste alkaa

Nyt se alko.
Laitoin eilen klo 14 facebookkiin tällaisen viestin:

Yllytyshulluutta tai ei, mutta Johannan esimerkkiä seuraten: olen syömättä karkkia niin monta päivää, kun tästä postauksesta tykätään (laskee mielessään, että ei kai omista kahden vuoden edestä fb-kavereita...) (ja mun osalta haaste alkaa vasta huomenna) (ja kaikki klo 22:00 mennessä tulleet tykkäykset lasketaan)

Kello 22 mennessä tykkäyksiä oli tullut 121. Aivan kreisiä.
40 kohdalla alkoi jo hieman hikoiluttaa, mutta sitten homma kääntyi nauruksi.
Mies myös nauroi vierestä ja kyseli väliaikatietoja. Perheen tukikin on nyt turvattu: sä niin et tuu kestää tota.

Mietinkin, että nimenomaan, en tulekkaan.
Karkki ei ole ollut  mulle mikään ongelma, eiku ompas. Aina kun menen väsyneenä, nälissäni tms kauppaan, otan AINA jonkun patukan, en mitään protskupatukkaa, vaan yleensä tuplan tai twixin. Kyllä.
Eli miten mä kestän 121 päivää? huijaamalla tuli ekaks mieleen.
Sitten se aukes.
Mä nimeän päivät.
Nyt on kalenterissani toukokuun 4. päivään asti jonkun tuttuni nimi, eli siinä järjestyksessä missä tykkäyksiä tuli.
Aion joka päivä kestää päivän läpi sillä idealla, että olen "luvannut" ko. tyypille olla syömättä karkkia juuri sinä päivänä.
Joka päivä aion laittaa kaverin seinälle kiitoksen siitä päivästä.

Mukavaa matkaa mulle!