119. päivä, kiitos Mia!

Vappu, simaa ja munkkeja!

Skumppaa ja ilmapalloja!

Nakkeja ja sipsejä!

Ehkä jo ensi vuonna muistan, että se juhlapäivä on huomenna.

Tänäkin vuonna tuntuu, että kaikki paukut on tässä päivässä.

Noh, juhlitaan nyt sitte, kun o juhlat.

ps. Varasin jo karkkia työpöydälleni ensi viikkoa varten...

Vanha vitsi

...mutta aina jaksaa naurattaa.

Mä niin rakastan kaikkia piimä- ja kermapurkkeja.

Niissä lukee

Ravistettava - omaskakas

Aahhahahaaaa!!!

Sitä mä juoksen ympäri kämppää lapselta toiselle ja kerron tätä turkulaisvitsiä.
Ne ei enään naura.
Ne vaan toivoo että ei oo kavereita kylässä.

Päivä 118, kiitos Riina!

Mä oon just sellanen, että kun punkki kävelee mun hihasta kädelle, mä oon ihan varma et niitä ravaa kaikkialla ympäri mun kroppaa ja sit mua ahistaa hetken, mutta sitten mä en jaksa tehdä asialle mitään, ja jatkan eloani ja oloani.

Mutta se ois sit koiranomistajan kesä alkanut...

KRIISI!

Mä olen laskenut väärin.
Tämän takia sillon kerran, ei yhdellä päivällä ollut omistajaa, siis päivä 63.
Tänään on päivä 117.
Se tarkoittaa, että perjantaina on päivä 121, eikä lauantaina, niinkuin kalenterini väittää.
Apua!
Heti rupes jännittää vielä enempi!
...ja kenet mä poistan?
Nyt on yks ihminen liikaa...
Tai sitten perjantai menee kahelle vikalle.

Mutta yliaikaa ei voi olla, koska lupasin kirjottaa vain 121 päivää.
Lupauksia ei ois hyvä rikkoa.

117. päivä, kiitos Sami!

Mä löysin perjantaina JUST MUN kengät.
Ne huus siellä hyllyssä mun nimeä.
Ne oli puoleen hintaan.
Mietin, että onko nyt varaa.
Mietin yön yli.
Tiesin, että kadun jos nyt en niitä osta.
Kävin lauantaina hakemassa.
Laitoin tänään jalkaan.
Ne on hyvännäköset.
Mä oon niissä hyvännäkönen.
...jos olen paikoillani.
Koska nää narskuu. Sikana.

Päivä 116, kiitos Onni!

Mitäs jos käy perheen kanssa metsässä sienessä, eikä kerro siitä facebookissa, onko sillä mitään arvoa?
Nyt kukaan ei tiedä, että meidän perhe on viettänyt sellasta laatuaikaa risukossa.

Jos olisin tiedottanut asiasta sosiaaliseen mediaan, olisi se varmalla mennyt näin:
Vain idiootit menee sieneen tällasen kuivan kevään aikana, ja eipä siellä mettässä nyt hirvee ruuhka ollut.

115. päivä, kiitos Susan!

Voi vitsi mä haluisin liittyy tähän uuden ajan leluun, tinderiin.
Se ois niin ihanaa.
Ottaa sinne viehkoja kuvia ittestään ja saada tykkäyksiä.
Tsekkaa onko markkina-arvoa vielä olemassa.

Toki vaarana ois, että kukaan ei tykkäis.
Että jatkan tätä tavallisen tylsän vaimoeläimen arkea.

Päivä 114, kiitos Kirsi!

Karua.

Mä painan paljon.

Jos sä laittasit lapses tai jonkun muun pienen asian pomppulinnaan, ja mä hyppäisin sinne, sä pääsisit eroon siitä lapsesta tai jostain muusta pienestä asiasta.

Tai ainakin se lentäis kaaressa kilometrin vasemalle (tuuli 0m/s)

Miks mä en tee sille mitään?

No teenhän.

a) en hypi pomppulinnoihin

b) ajattelen asiaa aktiivisesti

c) vähän inhoon sitä osaa itessäni

d) tilaan kirjallisuutta ja luen sitä

e) osallistuin nettivalmennukseen (ei sellaiseen missä luvataan että satakakssataakiloo lähtee kahessa viikossa ilman nälkää)

d) mietin syömiseni

e) liikun

No miks mitään ei tapahdu?

Tapahtuuhan.

Paino nousee koko ajan.

Mitä enemmän mä ressaan, sitä enemmän mä painan.

Eilen vitutti sen verta, että vetäsin iltapalaks paahtoleipää metvurstilla ja sanoin fakitääshools.

Kaks kiloo lähti.

Votta no niin.

113. päivä, kiitos Santtu!

Arkihaaste.
Facebookissa.
Haastakaa vaan.
Laitan joka päivä kuvan miehestä, ykkösestä ja kakkosesta.
Siinä on haastetta mun arkeen ihan tarpeeks kiitos.

Joo on niitä ihania hetkiäkin ja itsehän olen lapset hankkinut ja vittu mitä vielä.

Meninhän mä armeijaankin vapaaehtoisesti, mutta silti nautin viikonloppuvapaista.

Päivä 112, kiitos Terhi!

Mielestäni olen ollut hyvä ihminen ja jopa peilistä katsoo kiinteämpi ja vähän litteämpi ihminen.

Farkut on erimieltä.

Ne ei mennyt kiinni.

10 päivää lusittavaa.

Sit alan mättää panttereita ja suklaata kaksin käsin.

Katotaan sit miten farkkujen käy.

Nih.

111. päivä, kiitos Satu!

Pääsiäisenä syödään kindereitä, koska niissä on lelu.

Tänä vuonna oli kauppoihin tullu järkyttävän kokonen kinder, toki oli se myös järkyttävän hintanenkin.
Isäni osti sellaisen veljeni pojalle, koska sitä säälitti, että pikkunen ei saa muita suklaamunia.

No se suklaapallo oli järkytävän iso, se lelumuna oli jäätävän kokonen, sinne ois saanu vaikka pakettitalon sisään, mutta ei...
Siellä oli puolenpennin pahvista raavittu "domino-peli" sisällä.

Jos oisin ite maksanut tosta shaissesta, olisin maannut loppuillan sikiöasennossa peukku suussa.
Ja itkenyt.

Päivä 110, kiitos Leena!

Kun joku biisi johtaa toiseen.
Kun pumppukaverin kanssa rupeat veivaamaan Jeevesin tunnaria.
Sillä haitari, mulla viulu.

Ja kun hän näkee vaivan kaivaa nuotit ja lähettää ne minulle.

Rakkaat naapurit, mestaritkin harjoittelee!

109. päivä, kiitos Jouni!

Pääsiäinen.
Tää on pahin.
Mignon.
Niitä menis.
Mignonissa ehdottomasti parasta on se hampaiden jälki.
Kaapasen aina alakalustolla.
Ne on sopivasti killissä.
Jää niin huimat urat siihen suklaaseen, joka ei kuulemma olekkaan suklaata.
Se on mignonmassaa.
Ihan sama, urat jää silti!

Ostin jääkaappiin yhden odottamaan.

Päivä 108, kiitos Mona!

Meillä asuu se semmonen viherpeukalo.
Joka laittoi siemeniä pikkuruisiin laatikoihin ja kirjoitti niiden viereen mitä sieltä olisi tulossa.
Sitten odotetaan.
Soitetaan töihin ja kerrotaan, että joku on noussut mullasta.
Nyt meillä on ruokapöydän viereinen ikkuna täynnä tomaatintaimia sekä tulevaa kesäkurpitsaa.
Maitopurkeissa.

Kesä, tule jo, niin saan ikkunalautani takaisin.
Siihen voi hillota vaikka laskuja.

Väsyttäämoikka!

107. päivä, kiitos Airi!

Pyyteettömyys on niin kaunista.

Kun lapselle langettaa pelikiellon, soittaa hän isoäidille, että saako tulla kylään.
Isoäiti toki ilahtuu.

"Saanhan mä sitten olla sun iPadilla?"

Sadaskuudes päivä, kiitos Sanna!

Älkää jättäkö mua yksin toimistolle, päivänä, jolloin asiakkaatkin on kadoksissa.

Sori oli pakko, en voi palauttaa yöunianne, mutta elämä on olemisen sietämätöntä... ja jos et sä voi itelles nauraa, ni kuka sitte?

Päivä 105, kiitos Johanna!

Nonni.
Nyt mut on syrjäytetty.
Ei kukaan yksittäinen henkilö, vaan seura.

Muistatteko kun olin turnausmatkalla?
Kuinka siitä nautin.
Kuinka ohjasin ankkalaumaa pilli kaulassa.

Nyt se on ohi.
Kokemukset on eletty.
Ne on nyt koettu.

Mussa ei oo kuulemma muuta vikaa, kuin se, että mulla on asiat korvien välissä eikä jalkojen välissä.

104. päivä, kiitos Mirka!

Kaks yötä putkeen.
Herään keskellä yötä sängystäni (tässä kohta menee vielä hyvin ja niinkuin pitääkin).
Olen kauttaaltani hiessä.
Halaamani tyyny on aivan märkä hiestä.
Paidan selkä on aivan hiessä.
Tyyny on aivan hiessä.
Housut on aivan hiessä.

Unet ovat olleet mukavia (poissulkee liskojen yöt)

Mulla on siis vaihdevuodet.
En kestä!
Kauanks nää kestää?
Toivottavasti ei kolmatta yötä.

Hikoilun sivutuotekkaan ei paljoo lohduta.
Latvat on kikkuralla aamulla, vaikka taas on tullu tehtyä kaikkensa, että ne ois suorat.

Päivä 103, kiitos Susanna!

Sitten kun liikaa miettii, ei tule uni.
Tai jos nukkuu päikkärit, ei tule uni, ja tulee mietitttyä.

Taivas.
Nyt tän meille syötetyn konseptin mukaan se on hyvä paikka.
Siellä ihminen on parhaimmillaan.
Hyvä näin.
Lohdullista.

Koirilla on taivaassa vain verisiä luita ja...
hetkinen.
Kenen luu?
Jonku seepran?
Tämähän suoraan tarkoittaa sitä, että sittenhän se seepra on päässyt taivaaseen, sillä on ollu kaikki tosi jees, kunnes joku on tappanut sen, että tää koira on saanu sen luun jyystettäväks.

Ainakin mua lohdutettiin lapsena sillä, kun itkin kuolleen oravan äärellä, että nyt se on taivaassa ja kaikki on hyvin.

Mutta nyt tässä onkin joku tämmönen tapetaan toisiamme niinkuin maanpäälläkin-juttu.
Tosi rauhaisaa.
Mitäs sitte kun tapetaan siellä taivaassa?
Minne sitte joutuu?
Takasin maahan?

Vai onko tässä joku ihmistentaivas, koirientaivas, hepostentaivas, oravientaivas...
Ku kyl mä nyt aattelin, että taivaassa tavataan, ku koirat on kuollu.

Just tämmösten takia ihmisen ois hyvä vältellä päikkäreitä ja nukkua yönsä.

102. päivä, kiitos Kaisa!

Virpomispäivä.

Nuorena oli helpompaa.
Makas vaan peiton alla hiljaa, jos joku tuli pimpottelemaan.
Ei tarvinnu ressaa.

Sitten tuli omia lapsia.
Oli pakko avata, koska se oli helpompaa, kuin selittää lapsille, miksi me ollaan täällä kaapissa hiljaa.
Paitsi ettei meille oikein koskaan ole kukaan tullut virpomaan.

Joka pääsiäinen ehkä yksi pimpotus ovikellossa.

Silti on varattava niitä karkkeja.

Karkkien on oltava päällystettyjä, että niitä voi antaa vähemmän kuin pussi kerrallaan.

Meinasin ostaa niitä ihania pieniä ruohomunia(?).
Paitsi että ne on lemppareita.
En mä niitä vois pois antaa itkemättä, ja jos ei tulekkaan virpojia, niin sitten ne tuijottas mua tossa pöydällä.
Ja sit mä sortuisin.
Koska ne on niin lemppareita, ja pieniä.

Ostin kaupan halvimpia pahanmakuisia tikkareita.
Jos ovikello ei soi, syötän ne omille lapsille.
Palkintoina.

Päivä 101, kiitos Juhani!

Join viiniä.
Suruun.
Ikävään.

Joku on joskus sanonut, että tunteisiin ei pitäisi juoda.

Sanonpa vaan, että kyllä mä kuitenkin jonku syyn keksisin, että ihan sama vaikka tunteisiin joinkin.
Nyt maksan.

SATA! Kiitos Karen!

Voi jummijammi!
Sata päivää täynnä.

En olis uskonu jos joku ois sanonu joulukuussa.
Onneks ei oo retki vielä loppu.

...muuten en vois kertoo teille, että työkaveri suositteli eilen yhtä rasvaa silmäympäryksiin.
Toimin kuten neuvottu.

Nyt on silmät turvonnu...
KAUNISTA!

99. päivä, kiitos Noona!

Melkein sata takana.
Jos nää ois punnerruksia, ni oisin jo makaamassa lattialla ja puuskuttamassa.
(No oikeesti oisin jo kahen jälkeen)

Nyt vinkki kaikille ei synnyttäneille naisille.

Sektio.

Jos haluatte aivastaa kävellessä.
Jos haarahippa on laji, mitä on kiva leikkiä useampi hetki.
Tai ette käytä enään ikinä jumppatunnille muita kuin mustia jumppapöksyjä, ja niitäkin takarivissä.

Nimim. kun kakkonen oli 5viikkoa, menin pesikseen (jälkitarkastus, mikä se on?) ja osuin palloon, spurttasin ykköselle ja juoksinkin siitä sitten suoraan kotiin.

Päivä 98, kiitos Laura!

Joskus kun jaksan tulla täältä muodin aallonharjalta alas, alan miettimään mitä tapahtui läheisille ihmisilleni.

Missä luki, että minä olen ainoa jonka tulee pitää yhteyttä.

Vai olenko mä vaan niin urpÅ, että ei tarvi.

Toki enemmän jää elämässä aikaa, kun ei tarvi puhelimen hälytysääntä kuunnella.

Sitten toki tajusin, että en mä ehkä maailman urpÅin voi olla, kun onhan mulla 4+1 kummilasta.

Eli jotain on tullut tehtyä hyvin, kun on kummin tehtäviin pyydetty.

Paitsi se, joka sanoi kummiksi pyytämisen jälkeen, kun olin jo ilot silmissä sanonut tahdon:

Niin kun nämä muut kummit ei kuulu kirkkoon.

Eli palaan muodin aallonharjalle surffaamaan kohti kauniita kevätpäiviä.

(et terkkui vaan sinne kotisohville!)

97. päivä, kiitos Hanna!

Mä saisin matkan miehen kanssa viikoks vaikka Roomaan.
Mä kattelen Vierumäen sporttileirejä.

Jousimiehet tykkäävät matkustaa ja avartaa maailmaansa.

Päivä 96, kiitos Emilia!

Ai mitä me tehtiin tänään töissä?
No otettiin pikku skumpat, ku meillä on niin hyvä porukka.

Itse otin maltillisesti, koska olin autolla.
Hyvä niin, koska kotimatka autoillen kesti 1h15min.

Toki jos olisin nauttinut pari lasia ja lähtenyt tuntia myöhemmin, en olisi saanut nauttia niin pitkään radiopersoonista.

95. päivä, kiitos Mikko!

Nyt on taas se aika vuodesta, kun mun hermoja koetellaan.

Mies teki simaa.
Joka vuosi se tekee ämpärillisen simaa.
Ja voitte kuvitella kun sitä simaa nyt sitten on.
Ja nyt nuo kolme sitä sitten juo.
Itse rinnasta siman limuun.
Muut ei.
Joten revin hiuksiani ja koitan estää lapsia juomasta simaa joka päivä.

Ja sehän on selvä, että jos tässä kuun alussa on simat valmiit, niin ne ei kyllä vappua näe...
...täällä tapahtuu siis toinen erä simaa ennen vappua.

Ajaisko suosilla kaljun...

Päivä 94, kiitos Päivi!

Jos sulla on laulukeikka.
Jos sullla on kova yskä.
Peru se keikka.

Jos sulla on laulukeikka jossa laulat biisejä, opettele ne!

Jos sulla on laulukeikka ja biisit on ranskaks, opettele ääntämään.

En mäkään lähe soittaa pianoo jos sormet on leikattu.

93. päivä, kiitos Johan!

Muistatteko sen messutarjouksen, josta pukkas niitä tuhannen hienoja laatumeikkejä.

No se oli lehden MÄÄRÄAIKAINEN tilaus.

Eilen tuli UUSI lasku.

Suoritathan maksun eräpäivään mennessä, saat edelleen tilaajana

-blaa blaa blaa aina irtonumeroa edullisemmin

-suoraan kotiin

-osallistumisoikeuden arvontoihin

takapuolelle kestotilauksen säännöt.

Vitun Aller!

(ja allerin promotytöt)

Nyt sitten aletaan soittelemaan Allerin aspaan, ja USKON, että en ole ainoa suorittamassa tätä tehtävää.

Mitä opimme tästä?

Älä koskaan usko mitä nuoret hempukat sulle sopottaa.

Lehtien tilaaminen on itseään työllistävää puuhaa.

Kaikki kusettaa.

Päivä 92, kiitos Milla!

Eilen koitti se päivä.

Ei tyypillinen päivä.

Mulla ei ollut aikaa!
Olisin halunnut assistentin!
Olisin tarvinnut henkilökohtaisen avustajan!

En oikeasti kerennyt tekemään kaikkia niitä asioita mitkä oli siinä mielenpäällä.
Yritin kyllä, mutta samalla kun katsot lempisarjaa ja koitat kännykän näytöltä tihrustaa tämän illan leffatarjontaa, totesin homman niin mobiilisesti onnettomaksi, että päätin jättää sen väliin.
No, onneksi voin tarkistaa tämän illan leffatarjonnan tänäänkin.
Vaikka heti.

91. päivä, kiitos Ville!

Illat.
Pahimpia.
Lapsiperheessä.

Haluaisit vain, että kaikki soljuisi hyvässä tahdossa ja jotenkin hämyisästi ja rauhallisesti.
Totuus on, että perkeleet raikaa, esiteini koittaa kertoa omia sääntöjään, tokaluokkalainen koittaa imeä kaiken sokerin talosta samalla kun kertoo omia sääntöjään.

Joka ilta.
Illasta toiseen.

Aamut menee, mutta iltaisin toivoisi olevansa vaikka avaruudessa, niin ei tarvitsisi olla itse luomassaan lapsiperheessä.

90. päivä, kiitos Mikko!

Työpaikkaruokalassa oli jälkkäriä.
Fazerin sinistä ja geishaa.

Pitäkää tunkkinne.
Otin omenan.