Aikanaan sukulaismies kertoi minulle tuon otsikon viisauden, ja saatan allekirjoittaa sen.
Nyt tilanne on se, että joko olen jo nuoruuteni hylännyt, tai tarpeeks rikas, mutta uni on nyt kateissa.
Mutta jotain hyvää yökukkumisesta, siinä tulee ajateltua sellaisia asioita, mitä päivisin ei vain kerkeä.
Viimeyönä kun sitä unta odottelin, alkoi jo kaikki yövaatteetkin ahdistaa, joten päädyin riistämään ne päältäni.
Alaston nukkuminen on ollut enempi mun juttu hoikkana, ja sekin yleensä menee siihen, että hieron vatsaani ja ajattelen, että onpa ihanaa kun se on niin litteä.
Tilanne ei juuri nyt ole edelläkuvatun kaltainen.
Mietinkin siinä vatsaani vaivatessa, että tässä tää nyt on, pitääkö nauttia siitä niin kauan kun se vielä on?
EI!
Tuleeko minun sitä ikävä kun sitä ei enään ole?
EI TODELLAKAAN!
Mutta nyt on ainutkertainen tsäänssi jollekkin rikkaalle (vähästä en lähe) palkata mut ihmistyynyks päänsä alle. On meinaan pehmonen ja lämmin, ja spesialiteettinä sitä voi pullistaa ja taas tiivistää, eli tästä sain nyt joku ihminen lapsuuden tunteen päällee, kun pääsis pää pomppulinnaan.
Yhtään en tiedä mitä tämmöinen pään pomppulinnassa olo tekisi kyseisin kokemusetsijän niskalle, koska en ole nasassa, F1:sissä tai muussakaan niska-asiapaikassa töissä.
Mutta tuli vaan mieleen.
Se mitä myös mietin, että kannattiko sittenkään eilisissä kiepeissä kirjoittaa työhakemusta ja LÄHETTÄÄ sitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti