perjantai 31. tammikuuta 2014

30. päivä, kiitos Benita!

Voitin joulunalla kampaamokäynnin.

Hiushistoriani on suunnilleen se, että sitten kun tarpeeksi ahisti, niin sitten kampaajalle ja napspoikkivaan jostain päänahan likeltä.
Nyt niin pitkään elin taloudellisessa kurimuksessa, (ei, se ei ole päättynyt) että kun ahisti se hiuskasa, niin minkäs teit. Ei ollut varaa marssia kampaajaan.
Tämän seurauksena kasa hiusta kasvoi ponnaripituuteen.
Sen sai ylettämön hyvin kiinni, joka taas jumppailua helpotti, kun se ei tuolla niskassa köllinyt.
(Kerkesin jo näkemään mielessäni kuvan itsestäni metrin pitkässä ponnarissa...)

Kampaajalla sitten sain mallin.
Semmosen hiusmallin, muotoon leikatun ja muita ammattisanoja.
Hienon.
Mutta nyt se on kasvanut, ei olekkaan vielä ponnaripitunen, mutta kerkiää laahata niskaa, joten olen taas ihan valmis leikkaamaan sen lyhyeks.
Sitten mietin näitä nykyajan trendejä, sivukaljuja, ja samalla pohdin, että onko se vähän jonku menneen nuoruuden ettimistä, jos tälllanen plösö sellaset ajelee, kunnes se iski...
Muodin aallonharjalla on taas menty, niin että surffilauta on jäänyt lastenaltaaseen.
Mullahan oli sivukaljut!
Sen kampauksen nimi vaan sattu olemaan 90-luvun alussa lähiötukka.
Semmonen oli puolella kundeista jotka pelas futista, ja mulla :)
Muistan kuinka ladyshaverilla sitä päätäni ajelin, ja jouduin tämän takia luomileikkaukseen, kun se päässä oleva luomi ei ihan hirveesti arvostanut mun brillianttia ideaa.
Äiti ei hurmaantunut. Yllätys.
Nyt vaan jään odottelemaan, koska sähkönsininen tukka tulee muotiin, se mulla oli sen lähiötukan jälkeen.
(tarttui muuten dekadenzin väri vaaleaan pehkoo kohtuullisen jämäkästi, ja tais sen tukan takia jäädä jotku hautajaisetkin väliin...)

2 kommenttia:

  1. Hahaa! :D Just hyvä!
    Mullakin tais muuten olla sivukaljut jo joskus yläasteella. Voi ristus!
    Ja noita dekadenzin värejä mä en muuten koskaan saanu kokeilla. Nyt oon vähän katkera. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyl melkojytyjä :) jouduin sillon lupaamaan, että ei koskaan enään :)

      Poista