Virpomispäivä.
Nuorena oli helpompaa.
Makas vaan peiton alla hiljaa, jos joku tuli pimpottelemaan.
Ei tarvinnu ressaa.
Sitten tuli omia lapsia.
Oli pakko avata, koska se oli helpompaa, kuin selittää lapsille, miksi me ollaan täällä kaapissa hiljaa.
Paitsi ettei meille oikein koskaan ole kukaan tullut virpomaan.
Joka pääsiäinen ehkä yksi pimpotus ovikellossa.
Silti on varattava niitä karkkeja.
Karkkien on oltava päällystettyjä, että niitä voi antaa vähemmän kuin pussi kerrallaan.
Meinasin ostaa niitä ihania pieniä ruohomunia(?).
Paitsi että ne on lemppareita.
En mä niitä vois pois antaa itkemättä, ja jos ei tulekkaan virpojia, niin sitten ne tuijottas mua tossa pöydällä.
Ja sit mä sortuisin.
Koska ne on niin lemppareita, ja pieniä.
Ostin kaupan halvimpia pahanmakuisia tikkareita.
Jos ovikello ei soi, syötän ne omille lapsille.
Palkintoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti